Raskaudesta kertominen

Liityn vähitellen keskusteluihin. Me kerrottiin heti plussasta (4+4) vanhemmille ja sisaruksille. Edellistä raskautta toisen foorumilaisen tavoin pidettiin omana tietona, mutta meni kesken ja siitä kertominen oli vaikeampaa, kun ei ollut ehtinyt edes kertoa raskaudesta. Muutamalle työnantajalle olen kertonut lähipäivinä, kun on täytynyt kieltäytyä loppuvuoden projekteista. Ensi maanantaina jos ultrassa kaikki on hyvin niin kerrotaan ainakin tulevalle isosiskolle, mahdollisesti myös laajemmin.
 
Me kerrottiin 15v esikoiselle ja aika hyvin otti, vaikka mua hirveesti jännitti kuinka suhtautuu. Hän ei ole kovin hoivaava ja on suoraan ilmaissut ärsyyntymistä vauvoja ja pikkulapsia kohtaan 😬

Pomo kiertoteitse ehdotti kertomaan jo työkavereille, koska heidän olisi kuulemma helpompaa suhtautua syksyn uusiin kuvioihin tietäen tämäkin seikka, että jään joulukuussa pois.. On siis muitakin muutoksia tulossa.
Vähän ärsytti tuollainen paineistaminen vaikka tavallaan ymmärrän kyllä. Ajattelin vielä hetken salailla kuitenkin ellei pahoinvointi tai muu paljasta aiemmin.
 
Meillä vähän sama pian 12v:n kanssa, että ei oo luonnostaan mitenkään hoivaviettinen. Puoliso oli häneltä kysellyt tässä viime viikolla poikien kesken fiiliksiä vielä nyt uudelleen muutaman viikon tietämisen jälkeen ja esikoinen oli sitten sanonut että ihan ok fiilis ja et kun on niin iso ikäero, niin ei varmaan tuu samalla tavalla riitaa kuin nykyään 3v nuoremman pikkusiskon kanssa 😅
 
Me ei olla kerrottu vielä muuta kuin siskolleni, joka oli kuukausi sitten kyläilemässä pari yötä. Mulla oli aika vähäisiä oireita sillon vielä ja testi oltiin tehty vasta muutamia päiviä ennen ja kommentoinkin jotain tyyliin, en usko olevani raskaana vaan menkat vaan todella myöhässä (oli km tammikuun lopussa). Taidetaan odotella rauhassa tuonne kesäkuun puolelle et saadaan ekat neuvolat ja ultrat käytyä. 🙏
 
Viikkoja nyt 10+0 ja alkaa olla vaikea salata etenkin illasta kun maha ryöpsähtää isommin esiin päivän mittaan. Teineille kerrottiin, 17v otti ihan kivasti vaikka meinas että onneksi hän voi muuttaa pois kotoa jos vauva itkee paljon. 15-v oli taas aivan innoissaan ja haaveili jo miten voi kertoa sitten lapselle koronasta ja kaikesta mistä jää paitsi jos syntyy vasta vuonna 2025 😅
 
Täällä nyt 12+5 ja ultrassa kaikki hyvin. Raskaus oli meille yllätys (ehkäisy petti), mutta innolla odotetaan jo vauvaa! Sen sijaan muille kertominen tuntuu hyvin vaikealta ajatukselta, hirvittää esimerkiksi mahdolliset järkyttyneet ensireaktiot. Meidän elämäntilanne kun ei ole sellainen, että lapsensaanimen siihen ulkopuolisten silmin sopisi (etäsuhde, opiskelut jne).
 
Hei,
Osaako joku sanoa miten HUS alueella tulee sikiöseulonnan tulos näkyviin? Käytiin tänään ultrassa ja olin yllättynyt, ettei saatu riskilukuja yms hetu.

Mihin nämä tiedot tulevat? Haluaisin saada ne tietoon mahd nopeasti😅
 
@Betta joo, ei olisi täälläkään mitään mahkuja pitää tätä raskautta salassa seuraavat 1,5kk, joka on aikaa rakenneultraan vielä. Nyt jo sellainen kumpu, että ei tästä oikein enää erehdy. 😅

Tosin ei mulla enää oikein ole intressejä salatakaan tätä esim töissä. Nyt jo sijaisen rekryn kanssa tulee kiire. Kesälomat välissä, oikeita osaajia alueella vähän ja varmasti monella sovittu normaalia pidemmät irtisanomisajat. Perehdyttää pitäisi keretä mieluummin lähes 2kk.
 
Pohdin myös tuota töissä kertomista. Esikoisen kohdalla tulin juuri työvapaalta sopivasti takaisin omaan pestiini 2 kk ennen raskausvapaan alkua niin oli helppo ilmoittaa heti saavuttuani jääväni pois. Nyt olen hoitovapaalla, joten ilmoittelen joskus alkusyksystä töihin. Toivottavasti sama sijainen pystyy jatkamaan, joka tällä hetkelläkin on 😊
 
Mun piti jemmailla vielä tää viikko töissä kun jään sit lomalle, mutta vatsa on nyt (tänään 15+1) yhtäkkiä kasvanut niin että aivan mahdotonta piilottaa enää. Tänään mulla oli mun löysin collegepaita päällä ja näky senkin läpi joten huomenna meen ylpeästi masu pystyssä töihin 🫶
 
Töissä meillä sellainen altistus että selviää heti plussasta kun tietyt hommat jää pois. On aina vähän kiusallista kertoa (yksi keskenmeno taustalla) kun ollaan niin alussa mutta toki alalla kaikki ymmärtää olla hiljaksiin jos huonosti käy kun on kuitenkin niin yleistä ja kaikki ”jäävät heti kiinni” plussan jälkeen.
 
@Silmunen91 täällä vähän sama, käytännön asioista johtuen itse kerroin esihenkilölle raskaudesta ennen kuin oltiin kerrottu omille vanhemmille. Tuntui oudolle ja optimaalisesti olisin halunnut kertoa ensin lähiperheelle ja vasta sitten esihenkilölle, mutta aina asiat ei mene niin.

Itse nään omaa toisessa maassa olevaa esihenkilöäni noin 2 krt vuodessa maksimissaan. Nyt oli tilaisuus ja halusin kertoa kasvokkain kun kerran se mahdollisuus oli. Samoin haluttiin kertoa kummankin vanhemmille yhtä aikaa ja sopiva tilaisuus siihen oli vasta tuon esihenkilön tapaamisen jälkeen. 🤷‍♀️
 
Takaisin
Top
OSZAR »