Pudotuspeli (Keittiövälineet) - Ei äänirajoitusta

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minä en tee keittiössä paljoa muuta kuin keitän kahvia ja kuorin muksulle omenoita. 😆 valkosipulipuristinta äänestin ihan vaan sen takia, että valkosipuli on ihanan makusta. 😄
Minä taas ajattelin tätä lähinnä tarveperustaisesti. Veitsi pitää olla, ja kauha. Kuorintaveitsi on kätevä, mutta ei korvaamaton, toisin kuin esimerkiksi juuri veitsi ja kauha. 😄
 
Äh, oon liian hidas laskemaan pisteet ja korjaamaan omaan viestiin, enkä ehtinyt äänestelemään kuorimaveitsen tappioksi 😆 niitä on maailmassa vain vähän hyviä. Kokkiveitsen sen sijaan saa itse teroittamalla vähintään kelvolliseksi
Minä olen ottanut linjan, että en ole turhan tarkka kun lasken pisteet, pääasia, että saa oman viestin lähtemään. Sit korjailen ja otan edellisen antamat pisteet pois. Kunhan saa oman viestin tuikattua sinne väliin. 😂
 
Eikös tuo lasketa jo huijaamiseksi? 🤔 Tai mun mielestä ne pisteet pitäisi olla oikein kirjoitettuna jo lähetys vaiheessa. Toki jos tulee samaan aikaan kaksi tai useampi viesti niin ne sit tietty korjataan jälkikäteen.
 
Takaisin
Top
OSZAR »