Turvaistuimen valinta

Pilkki24

Myyttinen hahmo
Onko muilla isoja lapsia ja miten olette toimineet turvaistuimien kanssa, kun 4-vuotiaaksi asti suositetaan matkustamaan selkä menosuuntaan, mutta lapsi ei mahdu niin kauaa istuimeen? Meillä 2,5-vuotias on pitkä ja noissa pienemmissä istuimissa alkaa lähestyä yläpainorajaa. Meidän pitäisi ostaa toinen auto ja sitä myötä toinen istuinkin niin mietin ostaisinko sellaisen mikä menee pidempään (eli missä olisi kasvot menosuuntaan) vai ostanko ehkä vuodeksi vielä sellaisen missä mennään selkä menosuuntaan. Lähinnä kuljetettaisiin kaupunkiolosuhteissa päiväkotiin ja sitten pidemmillä matkoilla nykyisessä istuimessa, kunnes sen pienemmän istuimen tilalle pitää myös vaihtaa isompi.
 
Kuulemma sillä ei ole väliä, jos lapsi istuu jalat koukussa selkämenosuuntaan. En tiedä onko kukaan kysynyt lapsen mielipidettä tästä 😂

Me kyllä hankittiin jo kolmevuotiaalle naamamenosuuntaan-istuin ja se paransi matkustusmukavuutta huomattavasti, kun oli sitten kiinnostavaa katseltavaa. Nyt kaksivuotiaalla on sellainen istuin, jonka pystyy laittamaan kumminpäin vaan. Toistaiseksi vielä selkä menosuuntaan kuitenkin.
 
Meillä on kyllä verrattain lyhyet lapset, mutta on menty siihen 4 vuotiaaksi asti selkä menosuuntaan. Onhan ne jalat koukussa, mut ei lasta haitannut. Toiseen autoon on nyt hankittu kasvot menosuuntaan istuin ja usein lapsi toivoo että liikuttaisiin sillä autolla, että kyllä se taitaa silti olla mukavampi niin 😂
 
Alan itsekin pikkuhiljaa taipumaan siihen, että ostaisin kakkosautoon jo sen naama menosuuntaan olevan istuimen. 🤔 Ja tosiaan kun pääsääntöisesti istuisi siinä pienemmässä penkissä niin tuntuisi hullulta laittaa 200€ istuimeen, kun istuin olisi pieni vuoden päästä.
 
Noitahan on hyvinkin pitkään meneviä istuimia, joissa ollaan selkä menosuuntaan. Meillä esimerkiksi on Besafe Stretch, jossa pituusraja on 125 cm ja painoraja 36 kg, eli menee sinne alakoulun tietämille asti. Axkid Minikid 4 Pro on toinen saman kokorajoituksen istuin, ja jokusen satasen halvempikin. Me ajateltiin, että kun tuohon istuimeen menee rahaa joka tapauksessa ns. aivan sootanasti, niin ostetaan sitten saman tien se, jossa oli selkeästi paras käytettävyys. 😅 Myös Britaxilla on noita plus-testattuja pitkään sms-asennossa meneviä istuimia.
 
Meillä on siis ykkösistuimena sellainen minkä saa käännettyä, mutta siinä on eri painorajat eri päin. Siksi tässä mietin, että onko turhaa ostaa se kakkosistuin sillä sms ominaisuudella, kun sitä ei kauaa voi välttämättä käyttää ja ne ovat paljon kalliimpia ne istuimet. Toki tuo kasvu varmaan alkaa pian tasaantumaan (toivottavasti, kun tyttö on nyt jotakuinkin monien nelivuotiaiden kokoinen), mutta jos ei tasaannukaan niin sitten se ominaisuus jäisi turhaksi. Ärsyttävää, kun ei meinaa osata päättää. 😅
 
Itseasiassa suositus on _vähintään _ 4 vuotiaaksi, mutta mieluummin niin pitkään kuin mahdollista. Ilmeisesti lapsen kroppa, ja niska varsinkin, alkaa kestää etutörmäyksen voimia kasvot eteenpäin vasta lähempänä kouluikää, ja tämä lukemani mukaan menee siis ihan iän, ei koon mukaan. Eli itse en missään tapauksessa uskaltaisi kääntää noin nuorta vielä kasvot eteenpäin (ellei olisi esim pakottava terveyssyy). Meillä esikoinen oli selin 6v asti, ja sama tavoite on nuoremman kanssa. Viihtymiseen auttaa paljon peili, josta lapsi näkee eteenpäin. 😊

Toinen huomionarvoinen asia on, että minkä istuimen sitten voisitte valita. Useimmissa kasvotmenosuuntaan turvaistuimissa taitaa istuimen vöiden painorajat olla joku 18-20kg eli ne ilmeisesti tulee teillä kohta täyteen? Sitten taas turvavyöistuin pelkällä autonvyöllä, niin kuka uskaltaa luottaa, että 2-3v osaa istua penkissä ryhdikkäästi leikkimättä vyöllä, että se pysyy oikealla paikallaan ja riittävän kireällä? 😬😳 En ainakaan minä.

Ehdottomasti ostaisin noin nuorelle sms istuimen 125cm&36kg rajoilla ja käyttäisin sitä niin pitkään kuin mahtuu, ja varsinkin isommilla teillä/kovemmassa vauhdissa. Ennemmin nykyisen istuimen jäädessä pieneksi sitten kakkosautoon kaupunkiajoon kasvot eteenpäin, jos ei halua enää toista pidempään selin menevää.

Ps. Olen tainnut nähdä liian monta törmäystestivideota, joissa "lapset" lentelee miten sattuu. 😱🙈
 
Nuo käännettävät taitaa harvemmin mennä oikeasti yli 135cm asti, joten saatatte kumminkin joutua ostamaan erikseen turvavyöistuimen, niin en antaisi sille ominaisuudelle nyt kovin suurta painoarvoa.
 
Itseasiassa suositus on _vähintään _ 4 vuotiaaksi, mutta mieluummin niin pitkään kuin mahdollista. Ilmeisesti lapsen kroppa, ja niska varsinkin, alkaa kestää etutörmäyksen voimia kasvot eteenpäin vasta lähempänä kouluikää, ja tämä lukemani mukaan menee siis ihan iän, ei koon mukaan. Eli itse en missään tapauksessa uskaltaisi kääntää noin nuorta vielä kasvot eteenpäin (ellei olisi esim pakottava terveyssyy). Meillä esikoinen oli selin 6v asti, ja sama tavoite on nuoremman kanssa. Viihtymiseen auttaa paljon peili, josta lapsi näkee eteenpäin. 😊

Toinen huomionarvoinen asia on, että minkä istuimen sitten voisitte valita. Useimmissa kasvotmenosuuntaan turvaistuimissa taitaa istuimen vöiden painorajat olla joku 18-20kg eli ne ilmeisesti tulee teillä kohta täyteen? Sitten taas turvavyöistuin pelkällä autonvyöllä, niin kuka uskaltaa luottaa, että 2-3v osaa istua penkissä ryhdikkäästi leikkimättä vyöllä, että se pysyy oikealla paikallaan ja riittävän kireällä? 😬😳 En ainakaan minä.

Ehdottomasti ostaisin noin nuorelle sms istuimen 125cm&36kg rajoilla ja käyttäisin sitä niin pitkään kuin mahtuu, ja varsinkin isommilla teillä/kovemmassa vauhdissa. Ennemmin nykyisen istuimen jäädessä pieneksi sitten kakkosautoon kaupunkiajoon kasvot eteenpäin, jos ei halua enää toista pidempään selin menevää.

Ps. Olen tainnut nähdä liian monta törmäystestivideota, joissa "lapset" lentelee miten sattuu. 😱🙈
Ei siis missään nimessä turvavyöistuinta vielä vaan turvaistuin minkä saa sitten myös turvavyöistuimeksi. Ja siis meidän penkissä tulee se raja vastaan mitä saa painaa nimenomaan selkä menosuuntaan. On siis sellainen välimallin penkki minkä ostin, kun isolla vauvalla alkoi olla sivusuunnassa ahdasta kaukalossa.
 
Niissä kasvot menosuuntaan istuimissa, joissa on 5-pistevyöt, on niiden 5-p vöiden käyttöraja useimmiten vain sen 18 kiloa. Ja jos tuommoisen yhdistelmäistuimen markkinointitekstissä on teksti tyyliin 36 kg asti tms, niin kannattaa ennen ostoa tarkistaa ohjekirjasta erikseen ne 5-p vöiden raja. Tuo isompi raja usein tarkoittaa vain sitä että auton vyöllä voi istua niin kauan (jos pituudesta mahtuu...). En ainakaan itse ole törmännyt isompien rajojen kasvotmenosuuntaan istuimeen, jossa olisi 5-p vyöt ja niiden kanssa mahdollista käyttää yli 18 kilon, vaan nähnyt vain niitä että 18 kilon ylityttyä mentävä auton turvavyöllä turvavyöistuimena. Eli jos teillä on se 18 kg jo lähellä, niin joutuisit turhan aikaisin siirtämään lapsen auton turvavyötä käyttämään = turvavyöistuimeksi.

Jos selkämenosuuntaan on muuten vaihtoehto, katsoisin jonkun edullisen sms-istuimen isoilla rajoilla. Klippan Opti, Axkid Wolmax (hinta axkidin omassa verkkokaupassa 179, tää on tämän hetken halvin näiltä parhailta merkeiltä ja menee 25 kg asti sms 👌) Movekid, joku Minikideistä, tai Britaxin se mikä menee 36 kg asti. Ja sitten vasta kun on kypsä turvavyöistuimessa kiltisti istumiseen siirtäisin siihen. Hintoja jos miettii, niin tuo 179 e wolmax + muutaman vuoden päästä joku 100-150 euron turvavyöistuin on helposti sama tai jopa edullisempi kuin tuollainen monitoimi-istuin mitä kuvailit 😁 Ja turvavyöistuin-vaiheessa on käsittääkseni turvallisempaa, ettei se istuin ole mikää megapainava, mitä noi yhdistelmäistuimet usein on. Nuo pelkät turvavyöistuimet on rakenteelta kevyempiä (koska sen tarkoitus olla vain lasta suojaava ja auton vyötä ohjaava kuori, eikä tarvi olla tukirautoja sisällä niitä 5-pistevöitä varten).

Jos tarve on nimenomaan saada kasvot menosuuntaan jo pienempänä, niin tutustu Cybex Anoris t2 istuimeen. Siinä on turvatyyny, mikä laukeaa kolaritilanteessa ja suojaa nuorempaa lasta ilmeisesti paremmin kuin perinteiset kasvot menosuuntaan turvaistuimet.

Ja lapsen kasvusta vielä tuli mieleen! Vaikka olisi 2-v iässä iso, niin kasvu monesti hidastuu siinä 2-3 vuoden välissä. Meidän jässikkä oli 2-veenä 15 kiloa ja nyt 3-veenä 17 kiloa, eli vauhti hidastui tuon taaperokasvupyrähdyksen jälkeen 😄 mutta joo, meilläkään ei noi välimallin turvaistuimet olisi mennyt kuin tänne asti, niin oon ihan tyytyväinen että päädyttiin Minikidiin. Saa mennä siinä niin kauan sms että jompi kumpi raja täyttyy, 36 kg tai 125 cm. Koukkujalat ei haittaa, meidän lapset istuu mm. risti-istunnassa tai jalat selkänojaa vasten ja hyvin viihtyvät! 😊 kengät pois jalasta pitkälle matkalle että on mukava olla miten tahtoo (itekin apparina istuessa pitkällä matkalla ilman kenkiä 😄)
 
Samaa mieltä olen kuin @litranmitta ja @MM, jos vaan mahdollista niin kannattaa vielä harkita sitä SMS-istuinta isommilla rajoilla ☺️ Pienen lapsen ruumiinrakenne on sellainen, että pää on suhteessa hyvin paljon isompi kuin muu vartalo. Kasvot menosuuntaan istuessa kolarissa tai vain rajussa äkkijarrutuksessa lapsen pää retkahtaa eteenpäin todella helposti, koska pää on tosi painava suhteessa kehoon. Muistan lukeneeni (en löytänyt tähän hätään lähdettä), että n. 6-7-vuotiaana luusto kestää äkkijarrutuksessa pään kannattelun ilman voimakasta retkahtamista.

Meillä kohta 4v:lla on Besafe Stretch. Lapsi on nyt vähän yli metrin mittainen ja painoa ehkä 17 kg. Saa istua tässä niin pitkään, kunnes paino- tai pituusraja tulee täyteen. Nuoremmalla on Joie Prodigi, jossa saa istua siihen saakka, että isomman Stretch vapautuu käyttöön. Tässä Prodigyssä on painoraja 22,5 kg eli ei teille varmastikaan hyvä vaihtoehto.

Lapset muuten usein luontaisestikin istuu jalat koukussa vaikka lattialla touhutessaan, ei siis ole este myöskään sms istumiselle että on jalat koukussa. 😊 Ja isomman rajojen SMS-istuimia saa kyllä myytyä sitten hyvin eteenpäin, kun tarve itsellä loppuu. Mutta toki jokainen tekee itse omat päätökset. Tässä vaan muutama syy sille, miksi vaikkapa meillä jatkuu SMS-istuminen vielä useamman vuoden yli neljävuotiaaksi.
 
Tuota mietin, että kasvu varmasti hidastuu. Meillä 2,5v 16kg ja nyt on jo tuntunut rauhoittuvan tuo painonnousu, vaikka pituutta tuleekin koko ajan ja taas jäänyt paidanhihat lyhyeksi muutamastakin paidasta. Mutta löysin nyt sms istuimen mikä ei ole tuolla 18kg painorajalla vaan isommalla. Oli vaan vähän hankalaa löytää sellaista mikä kääntyy ja on isommalla painorajalla. 🥴 On siis vaikeampi kuitenkin nostaa lapsi sms penkkiin, jos se ei käänny.

"Olet paska vanhempi, jos et tässä asiassa työnnä lastasi mahdollisimman hyvään suojakuplaan." Tämä on niitä asioita missä kyllä toisinaan taidetaan sortua liioitteluun. Enkä tarkoita etteikö lasta pitäisi suojata, mutta joskus mietin, että tänä päivänä ollaan joissain asioissa vähän menty äärimmäisyyksiin. Mietin tätä siltä kannalta, että juuri sanoin itsekin kaverilleni joka etsii istuinta, että kannattaa kyllä tosi isolla varovaisuudella ostaa käytettynä ja hänkin päätyi ostamaan uuden. Ja kyse oli istuimesta joka tulee satunnaiseen käyttöön. Vähän niinkuin tuo kakkosistuin meilläkin (yksittäisiä liikkumisia 40kmh alueella muutaman kilometrin matka). Tuo aihe vetoaa niin syvälle johonkin syyllisyyspisteeseen, että on käytännössä mahdotonta yrittää toimia vastoin sitä turvallisinta mahdollista vaihtoehtoa.

Se on sinällään hassua, että tällaisissa asioissa panostetaan kauheasti ja sitten toisaalta lapset liikkuvat vähemmän kuin koskaan ja syövät epäterveellisesti. Todennäköisyys kolarille on kuitenkin varsin pieni, mutta lapsi joka ei liiku ja syö mitä sattuu tulee varmasti olemaan sairas aikuinen. Ei mikään tarkoitus syyllistää ketään vaan mietin vaan isossa kuvassa nykyajan vanhemmuutta ja omaakin suhtautumista lapsenkasvatukseen. Itsekin olen laittanut turvaistuimet sieltä kalliimmasta päästä, koska mietin juuri sitä, että jos se pieni riski konkretisoituu oman lapsen kohdalla niin millaista syyllisyyttä sitten tunnen. Mutta varmasti asia kuin asia, jos omalle lapselle sattuisi jotain niin tuntisi syyllisyyttä, vaikka ei olisi voinut koko asialle mitään. Pitäisi varmaan joskus osata vähän höllätäkin siitä kontrollista.
 
@Pilkki24 Olen kyllä täysin samaa mieltä siitä, että moni asia tuntuu olevan epäsuhdassa. Me tehdään paljon sellaista, mikä ei ole lapsille ihanteellista, mutta sitten ostetaan 99,9 % turvallinen turvaistuin, koska 95 % ei muka riitä. Olen itsekin miettinyt tätä käytettyjen ja "päiväyksen ylittäneiden" istuimien kohdalla.

Tuntuu, että turvaistuimista on tullut iso bisnes, markkinointi osuu oikeisiin tunteisiin. Vaikka on yleisesti tiedossa, että testejä voidaan rajata vertailemaan vain tiettyä ominaisuutta, jolloin juuri siihen panostanut valmistaja erottuu "voittajana", niin silti moni ottaa testitulokset absoluuttisena totuutena. Yksi osa-alue voi nostaa istuimen ykköseksi, vaikka kokonaisuus ei olisi merkittävästi parempi. Moni ajattelee "Miksi ottaa riski, että lapselle käy jotain liikenteessä, vain säästääkseen 100 euroa?" Mutta samalla logiikalla voisi kysyä, miksi edes lähteä kävelylle, kun sekin sisältää vähän suuremman riskin kun kotiin jääminen.

Miksi juuri turvaistuimista on tullut se mittari, joka määrittää, kuinka paljon rakastaa omaa lastaan? Vain siksi kun sen voi ostaa helposti rahalla? Sori, ei enää liity aloitukseen vaan edelliseen kommenttiin 🫣
 
Minusta taas on kivaa etsiä ja hankkia tietoa eri asioista, ja siksi turvaistuimiin perehtyminenkään ei ole tuntunut kuormittavalta itselleni. Ymmärrän kyllä hyvin jos ei se tietomäärän läpikahlaaminen kaikista tunnu yhtä miellyttävältä 😅 Meillä on mahdollista matkustaa sms plus-testatuissa istuimissa, joten meillä matkustetaan niin vaikka se olis jonkun mielestä nipotusta. Sen sijaan itse laistan vaikkapa pyöräilyssä: potkupyörä on hankittu puuilosta kovilla renkailla ja oikean pyörän lapsi saa opetella aikanaan mun vanhalla lasten Tunturin poni pyörällä, enkä osta jotain uusimman muodin mukaista ultrakevyttä käsijarrullista zuupiduupibrumbrum-merkkifillaria. Tiedän että se voisi nopeuttaa ja olla mielekkäämpää, mutta onko loppuviimein väliä, pyöräileekö lapsi 2- vai 4- vai 6-vuotiaana oikealla polkupyörällä, kunhan joskus sen oppii.

Mutta riittäähän näitä livekeskusteluissa, somessa ja paperimediassa pyöriviä "hyvän vanhemmuuden mittareita": imetys, sose- vai sormiruoka, suolattomuus ja sokerittomuus x ikään asti, ruutuaika, kotihoito vai päikky, harrastuksia vai ei, lelut, vaatteet, polkupyörät jne... Että sitä syyllistymispohjaa kyllä riittää mistä valita. Jokainen vanhempi varmaan valitsee parhaimman mahdollisen vaihtoehdon kaikesta senhetkisillä resursseillaan (sis. paitsi taloudelliset, myös voimavaralliset resurssit).
 
Tuota mietin, että kasvu varmasti hidastuu. Meillä 2,5v 16kg ja nyt on jo tuntunut rauhoittuvan tuo painonnousu, vaikka pituutta tuleekin koko ajan ja taas jäänyt paidanhihat lyhyeksi muutamastakin paidasta. Mutta löysin nyt sms istuimen mikä ei ole tuolla 18kg painorajalla vaan isommalla. Oli vaan vähän hankalaa löytää sellaista mikä kääntyy ja on isommalla painorajalla. 🥴 On siis vaikeampi kuitenkin nostaa lapsi sms penkkiin, jos se ei käänny.

"Olet paska vanhempi, jos et tässä asiassa työnnä lastasi mahdollisimman hyvään suojakuplaan." Tämä on niitä asioita missä kyllä toisinaan taidetaan sortua liioitteluun. Enkä tarkoita etteikö lasta pitäisi suojata, mutta joskus mietin, että tänä päivänä ollaan joissain asioissa vähän menty äärimmäisyyksiin. Mietin tätä siltä kannalta, että juuri sanoin itsekin kaverilleni joka etsii istuinta, että kannattaa kyllä tosi isolla varovaisuudella ostaa käytettynä ja hänkin päätyi ostamaan uuden. Ja kyse oli istuimesta joka tulee satunnaiseen käyttöön. Vähän niinkuin tuo kakkosistuin meilläkin (yksittäisiä liikkumisia 40kmh alueella muutaman kilometrin matka). Tuo aihe vetoaa niin syvälle johonkin syyllisyyspisteeseen, että on käytännössä mahdotonta yrittää toimia vastoin sitä turvallisinta mahdollista vaihtoehtoa.

Se on sinällään hassua, että tällaisissa asioissa panostetaan kauheasti ja sitten toisaalta lapset liikkuvat vähemmän kuin koskaan ja syövät epäterveellisesti. Todennäköisyys kolarille on kuitenkin varsin pieni, mutta lapsi joka ei liiku ja syö mitä sattuu tulee varmasti olemaan sairas aikuinen. Ei mikään tarkoitus syyllistää ketään vaan mietin vaan isossa kuvassa nykyajan vanhemmuutta ja omaakin suhtautumista lapsenkasvatukseen. Itsekin olen laittanut turvaistuimet sieltä kalliimmasta päästä, koska mietin juuri sitä, että jos se pieni riski konkretisoituu oman lapsen kohdalla niin millaista syyllisyyttä sitten tunnen. Mutta varmasti asia kuin asia, jos omalle lapselle sattuisi jotain niin tuntisi syyllisyyttä, vaikka ei olisi voinut koko asialle mitään. Pitäisi varmaan joskus osata vähän höllätäkin siitä kontrollista.

Kääntyviä isojen rajojen istuimia ei oikein ole, johtunee siitä että kääntyvät on isofix-kiinnitteisiä, ja niillä raudoilla on omat painorajansa mitä ne kestävät.

Itse olen kyllä vähän tiukkis tässä turvaistuinasiassa ja etenkin sms-matkustamisessa, koska siitä on niin paljon tutkimuksia ja tilastoja onnettomuuksista, että sms suojaa lasta paljon paremmin vammautumiselta tai kuolemalta. Etenkin alle 5/6-vuotiaan lapsen pää on vielä iso suhteessa kroppaan -> niskat ei kestä. Ei edes tarvita välttämättä kolaria, vaan kova äkkijarrutus voi saada aikaan vakavia vammoja.

Istuimen hinta ei takaa turvallisuutta. Esim Minikidit on suht edullisia, mutta ne on oikein turvallisia ja hyvin testattuja. Niistä myös löytyy tuollainen mikä menee pidempään.

Ja myös tuo matkan pituus tai nopeus ei oikein kerro mitään, koska usein onnettomuudet tapahtuu niillä lyhyemmillä, tutuilla matkoilla.

Tässä yksi tulos, jossa todetaan, että SMS-matkustaminen olisi pelastanut useamman lapsen hengen onnettomuustilanteessa.

IMG_2653.jpeg

Meillä on kyllä verrattain lyhyet lapset, mutta on menty siihen 4 vuotiaaksi asti selkä menosuuntaan. Onhan ne jalat koukussa, mut ei lasta haitannut. Toiseen autoon on nyt hankittu kasvot menosuuntaan istuin ja usein lapsi toivoo että liikuttaisiin sillä autolla, että kyllä se taitaa silti olla mukavampi niin 😂

Monet lapset (Turvaistuin-ryhmän kommenttien perusteella) valittavat jalkojen puutumista ym kun istuvat kms ja jalat roikkuvat tyhjän päällä. Itsekin lyhyenä en pidä siitä että jalat roikkuu tyhjän päällä. Lapset muutenkin leikkiessään pitää jalkoja ihan miten sattuu. Ja mieluummin sitten pieni epämukavuus (jos sellaista edes tulee) kun kuollut lapsi…

Meiltä löytyy itseltä kääntyvä Cybex Sirona T -istuin, joka on välimallin istuin. Toisaalta meidän tyttö kasvaa miinuskäyrällä, mutta hyvin todennäköisesti meidän täytyy ostaa vielä toinen SMS ennen KMS siirtymistä. Tämä on ihan tietoinen päätös. Mummin ja papan autossa on Minikid 2, joka varmaan menee helposti siihen asti, että saa istua KMS.
 
@Olive Joo siis ei meidän lasta haittaa matkustaa jalat koukussa, eikä oo ollu meillä syy toisen istuimen hankkimiseen. Kakkosautoon saatiin tää kasvot menosuuntaan menevä istuin ja sitä satunnaisesti käytetään. Itse asiassa luulen että lapsesta ylipäätään voi olla vaan hauskaa matkustaa välillä eri autossa, että välttämättä se toive autosta ei liity edes istuimeen. ☺️

Tää suositus taitaa olla suhteellisen uusi. En muista millo on tullu, mutta ainakin moni kenen lapset on +10 vuotta on ihmetelly, että VIELÄKIN meidän neljä vuotias kulkee selkä menosuuntaan. Oon kyllä päiväkotien pihassa nähnyt vaikka millasia ratkaisuja näissä lasten kuljetus asioissa, että pidän voittona vaan sitä että autosta istuin löytyy. Ei läheskään kaikille edes jonkinlainen istuin ole itsestään selvä asia 🙈
 
Muokattu viimeksi:
Just yksi 4 vuotias mulle kerto, et jos mennään vaan lyhyt matka niin ei tarvi turvavyötä. Aattelin ekaa kertaa vasta sillo, et tosiaan vieläkin jotku opettaa lapselleen et ei aina tarvi turvavyötä. Se ei oo jääny vaan jonneki sinne ysärille vaan yhä näin toimitaan. 🤷
Tänään näin, kun vauva kulki isomman lapsen sylissä autossa. 😬 Oli kyllä aika ahdistavaa katsottavaa.

En ymmärrä täyttä välinpitämättömyyttä, mutta en ymmärrä sitäkään, että mennään sellaiseen syyllistysrumbaan mukaan, jos ei ole sitä parasta mahdollista istuinta mikä markkinoilta löytyy. Pitäisi jotenkin onnistua brändäämään kultainen keskitie uudelleen. Tuossa @Olive laittamassa yhteenvedossa oli kuitenkin ihan selkeästi täyttä välinpitämättömyyttäkin turvalaitteista.

Meillä siis 2,5v jotain 96cm pitkä ja painaa melkein 16kg. Ei ole mikään siro ja lyhyt lapsi niin sitä väkisinkin miettii mikä on järkevin ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Jos istuimen käyttöikä jää liian lyhyeksi etenkin tässä tapauksessa, kun se ei ole se ykkösistuin niin ei se ole minusta enää järkevää kuluttamista ja toisen kalliimman (ja ainakin silloisissa testeissä hyvin pärjänneen) välimallin istuimen ostaminen ei välttämättä ole järkevää. Sitä tässä pohdin.

Nyt löysin kääntyvän vähän korkeammalla painorajalla (ellei pituus tule aiemmin vastaan) niin saa ainakin vähän limitettyä uusien istuimien ostoa myöhemmin ettei tarvitse molempia uusia samalla kertaa. Nyt toki alkaa helpottaa, kun lapsi osaa kiivetä itse penkkiinsä eikä tarvitse nostaa niin tuon ensimmäisen istuimen tilalle voi sitten ostaa sellaisen mikä ei enää käännykään. Vähän vaikuttaa myös tuo kakkosauton koko, että saa penkin asennettua fiksusti pieneen kippoon. 😅
 
Syyllistää ei toki pidä, mutta kyllä musta on aiheellista pohtia onko järkevää ostaa Na marketti-istuinta, joka täyttää vaan heppoiset vähimmäisvaatimukset turvallisuudessa. Musta on toki hieman nurinkurista, että markkinoilla saa edes myydä näitä ns marketti-istuimia, jotka ei oikeasti ole turvallisia, vaan on päässeet minimivaatimukset täyttävät testit läpi. Kuitenkin se turvaistuimen ”hyvyys” (=turvallisuus) saattaa olla oikeasti isossa roolissa siinä onnettomuustilanteessa.

Vaihtoehtoja noista hyvin testatuista kuitenkin löytyy todella paljon niin ominaisuuksien kuin hinnankin saralla, niin itse olen sitä mieltä, että jos vaihtoehtona on ostaa paremmin testattu (=turvallisempi) vs saman hintainen marketti-istuin, ei ole mielestäni kauheasti hyviä syitä ostaa sitä marketti-istuinta.

Ymmärrän kyllä pohdintasi, mutta kääntäisin katseen noihin isojen rajojen SMS-istuimiin, jotka voi hyvin mennä teillä vielä 5-6 -vuotiaaksi asti. Kyllä noita saa käytettynä myytyä (jos haluaa uutena ostaa mutta mietityttää ns rahanmeno) ja mielestäni se on täysin ok, kun on vaan kolaroimaton ja käyttöikää jäljellä.

Ja mitä tulee tohon mahtumiseen, niin yleensä se KMS vie ihan yhtä paljon tilaa kuin SMS, koska KMS-istuimen ja edessä olevan penkin välinen etäisyys pitää olla vähintään 55cm, jotta se on turvallista.

Kuten sanoin, tässä asiassa olen tosi tiukkis. Mulla ei ole ylimääräisiä lapsia.
 
Takaisin
Top
OSZAR »