Keskenmenon pelkoon helpotusta?

[Macademia]

Mulla on aika kova kontrollintarve asioista, eikä se ole aina hyvä asia. Oon huomannut sen tämän raskauden myötä.

Kun aloitimme vauvaprojektin helmikuussa, otin selvää mitä pillereitä syödä ja tarkensin ruoka-valiota ja liikkumista. Teetin hedelmällisyystutkimukset.
Tein pragmaattisesti ovistestausta kolme kiertoa. Mittasin aamulämmöt säntillisesti.
Viimeisimmässä lh-huippu oli tosi lyhyt, vain tunteja. En saanut digiin hymynaamaa kumpanakaan aamuna, mutta päivällä kävi yhtä tummina. Tallettelut kuitenkin siihen päivään, edelliseen ja seuraavaan.

Tuntui, että lämmöt eivät lähteneet nousuun. Tuliko sitä ovista edes? Mittailin lämpöjä aamuisin ja siitä lähtikin nousemaan. Tuli ummetus, eka oire, että jotain saattaa olla meneillään. Dpo 4 vatsakipuja ja dpo 6 vihlaisuja kohdussa.
Dpo 8 oli mielialan heittelyä ja öklöä oloa. Tein herkän testin ja heikko viiva näkyi!

Sen jälkeen alkoikin kunnon testausurakka! Ed. Kierrossa kerkesin nähdä dpo 12 himmeän haamun, mutta sit alkoi menkat. Tässä kierrossa oireet kuitenkin vahvemmat, joten viiva lähti vahvistumaan! Dpo 10 näkyi jo Pregchegilläkin.

Mulla oli alussa noin dpo 15 asti ikäviä alavatsasärkyjä välillä, odotin milloin alkaa tulla vuotoa. Ne kuitenkin loppuivat.
Muut oireet pahenivat, tissikipu, öklötys ja väsymys. Viivat vahvenivat vain, dpo 18 lähtien testiviiva vahvempi ja 5+0 (dpo 21) sain digiin 3+. Se oli helpotus! Lopetin testaamisen.

Käsittääkseni tuo 3+ tarkoittaa, että hcg on yli 20 000?

Oon yrittänyt tolkuttaa itselleni, että kaikki on hyvin. Vointi on huonohkoa, väsynyt ja pahoinvoiva.

Mut pahinta on epätietoisuus. 6+2 nyt menossa. Ma aamuna on ultra ja vähän aikaa pitäs jaksaa odotella. Pelkään tuulimunaa. Tai kohdunulkoista. Dpo 4 oli toispuoleista särkyä oikeella mahassa ja selässä. Onneksi loppui. Pelkäsin silloin, että jos kiinnittyi munanjohtimeen. Googlailin ektooppisesta raskaudesta. Ehkäpä oli jotain keltarauhaseen liittyvää sitten.

Lähinnä kaipailisin rauhotteluja tuohon tuulimunan pelkoon. Onko sillä mitään merkitystä, että viivat noussu hyvin ja paljon oireita?

Mul on ikää jo 42, joten siksi pelottaa. Ei ole keskenmenoja tuota ed. kemiallista lukuunottamatta. Enkä siitäkään olis tienny jos en olis testannu herkällä ennen menkkoja.

Miten te muut pärjäätte pelkojen kanssa? Mä oon jotenkin lamaantunut, enkä anna itseni toivoa vielä mitään.

 

[Pöllöliini]

Mä en tiedä miten helpottaisi tuskaa, mutta ymmärrän hyvin. Epävarmuus ja se ettei itse voi tilanteelle mitään, on raastavaa. Olet kuitenkin tehnyt kaiken mitä voit, enempää et voi tehdä. Varmasti se puhuminen auttaa jonkin verran. Ja vertaistuki on myös tärkeää. Kävi miten tahansa.

Itsellä kova tuska ja pelko myös. Mullakin maanantaina ultra ja kovasti tuo ultra mietityttää. Mulla taustalla kaksi kkm. Täälläkin siis kovasti pelätään keskenmenoa, kohdunulkoista tai sitä tuulimunqa.

 

[harsokukka]

Tiedän hyvin mitä tarkoitat. Kerroinkin jo jossain muussa keskustelussa, että esikoisen raskausajan olin todella ahdistunut ja valitettavasti en missään vaiheessa raskautta uskaltanut kunnolla luottaa, että kaikki menisi hyvin. Esimerkiksi pinnasänky koottiin vasta joskus ihan lasketun ajan tienoilla eikä sitä pedattu lainkaan ennen vauvan kotiutumista. Jälkikäteen ymmärrän, että tuo on ollut jo ihan sairaustasoista ahdistuneisuutta, ja vauvan ollessa vajaa puolivuotias kävin pari kertaa neuvolapsykologilla. Se auttoi, eikä mulla tuohon taaperoon liittyen oikein ole mitään pelkoja, onneksi.

Raskausaikaisiin pelkoihin mulla on oikeastaan kaksi voima-ajatusta. Ensimmäinen on se, että kaikesta huolimatta minulla on hyvä elämä eikä kukaan ota sitä minulta pois, vaikka raskaus menisikin kesken. Yhtä kaikki on perhe, riittävä taloudellinen turva, kesä seikkailuineen, harrastukset ja tulevaisuudessa odottavat kivat tapahtumat.

Toinen on se, että joka ainoa ihminen on joskus ollut hailura viiva raskaustestissä. Jokainen kaupan kassa, kanssa-autoilija liikenneruuhkassa, lapsen päiväkotikaveri ja mummo Osuuspankin jonossa on osoitus siitä, että suurimmassa osassa raskauksia käy hyvin. Eli vaikka mitä vaan voi tapahtua, on kuitenkin täysin mahdollista ja jopa huomattavan todennäköistä, että kaikki menee hyvin.

 

[ISLI]

Jaan samaa huolta ja epävarmuutta siitä, onko kaikki hyvin. Alkuvuoden keskenmenon jälkeen en todellakaan uskalla toivoa että kaikki menisi hyvin.

Minullakin oli joku päivä toispuoleista kipua. Minulla on aiemmissa raskauksissa ollut joka kerta keltarauhaskysta nt-ultrassa, joka on hävinnyt seuraavaan ultraan mennessä. Se ainakin voi olla syynä toispuoleiselle kivulle.

Tsemppiä <3

 

[perhonen_]

Et ole yksin. Esikoisen raskaus ei ollut helppo, rehellisesti sanottuna pelot kestivät ihan sinne syntymään asti. Itkin pelkoja läpi raskauden ja se oli äärimmäisen kuormittavaa. Syntymän jälkeen mielen valtasi haikeus siitä etten osannut nauttia, mitä jos en kokisikaan sitä enää ikinä uudelleen. Olisin halunnut neuvolapsykologille keskustelemaan peloista raskausaikana, mutta pääsin sinne vasta vauvan synnyttyä.

Mun pelkojen helpotus keinoja on käydä katsomassa tilastoja/todennäköisyyksiä, siitä näkee sen, että on paljon todennäköisempää, että kaikki menee hyvin kuin huonosti. Toinen on yrittää elää päivä kerrallaan. Mikään merkki ei tässä hetkessä kerro siitä että jokin olisi huonosti. Lisäksi puhuminen, mulla ainakin puoliso on se kuka jotenkin ehkä pystyy pelkoja ymmärtämään ja olemaan siinä arjessa tukena.

 

[Macademia]

Kiitti tosi paljon myötätunnosta. Se lämmittää ja samalla toivon ihan jokaiselle pelkojen kanssa kamppailevalle huojentavia uutisia ja helpotuksen tunnetta. Se kantaa ainakin vähän matkaa.

Mennään päivä kerrallaan.

 

[Halin]

Täällä vähän sama, en uskalla oikein vielä iloita rakkaudesta huolen vuoksi ja mieli yrittää työntää raskauden taka-alalle. Äsken heräsin kamalaa uneen jossa aloin vuotamaan verta, joten selkeästi alitajuntaisesti keskenmenon pelko on kova..

Varmasti viikkojen kasvaessa olo paranee, vaikka ei huoli lopu vauvan synnyttyäkään. Olen vähän murehtija tyyppiä ja ajatus lähtee helposti laukalle.

 

[Pingviiniemo]

Tiedän hyvin mitä tarkoitat. Kerroinkin jo jossain muussa keskustelussa, että esikoisen raskausajan olin todella ahdistunut ja valitettavasti en missään vaiheessa raskautta uskaltanut kunnolla luottaa, että kaikki menisi hyvin. Esimerkiksi pinnasänky koottiin vasta joskus ihan lasketun ajan tienoilla eikä sitä pedattu lainkaan ennen vauvan kotiutumista. Jälkikäteen ymmärrän, että tuo on ollut jo ihan sairaustasoista ahdistuneisuutta, ja vauvan ollessa vajaa puolivuotias kävin pari kertaa neuvolapsykologilla. Se auttoi, eikä mulla tuohon taaperoon liittyen oikein ole mitään pelkoja, onneksi.

Raskausaikaisiin pelkoihin mulla on oikeastaan kaksi voima-ajatusta. Ensimmäinen on se, että kaikesta huolimatta minulla on hyvä elämä eikä kukaan ota sitä minulta pois, vaikka raskaus menisikin kesken. Yhtä kaikki on perhe, riittävä taloudellinen turva, kesä seikkailuineen, harrastukset ja tulevaisuudessa odottavat kivat tapahtumat.

Toinen on se, että joka ainoa ihminen on joskus ollut hailura viiva raskaustestissä. Jokainen kaupan kassa, kanssa-autoilija liikenneruuhkassa, lapsen päiväkotikaveri ja mummo Osuuspankin jonossa on osoitus siitä, että suurimmassa osassa raskauksia käy hyvin. Eli vaikka mitä vaan voi tapahtua, on kuitenkin täysin mahdollista ja jopa huomattavan todennäköistä, että kaikki menee hyvin.

Minulla ihan samoja voima-ajatuksia.

 

[rihkis]

Tämä on mun 5. raskaus. Lapsia on kaksi ja keskenmenoja kaksi. Ensimmäisestä keskenmenosta on nyt n. 8 vuotta ja se oli mun ensimmäinen raskaus. Se otti silloin todella koville, mutta oli myös todella opettava kokemus. Opin mm. että vaikka tekisi itse kaiken 100 % oikein, silti raskauden etenemiseen ei voi vaikuttaa. Sen keskenmenon jälkeen saatiin kaksi lasta ja ne raskaudet meni hyvin. Nyt toinen km osui tälle keväälle, kun alettiin yrittää kolmatta. Enää ei tuntunut läheskään niin pahalta kuin se ensimmäinen. Tämä siksi, että mulla todellakin on jo ne kaksi lasta ja ihana elämä Tämä kolmas lapsi olisi ihana bonus, mutta vaikka tämä nyt epäonnistuisikin, elän silti unelmaani kahden maailman ihanimman lapsen äitinä

Sekin auttaa, että tiedän vaikutus mahdollisuuksieni tämän raskauden onnistumiseen olevan rajalliset. Voin syödä vitamiini ja välttää tiettyjä juttuja, mutta siinä se. Ja sekin tietyllä tavalla auttaa, että tiedän, ettei oireista tai niistä viivoista voi päätellä paljon mitään. Olenkin enimmäkseen nyt vain odottavalla kannalla ja alan asennoitua tähän raskauteen vauvana tai ylipäätään asiana, jonka voi menettää vasta joskus nt-ultran jälkeen.

 

[Harrets]

Täällä vähän sama, en uskalla oikein vielä iloita rakkaudesta huolen vuoksi ja mieli yrittää työntää raskauden taka-alalle. Äsken heräsin kamalaa uneen jossa aloin vuotamaan verta, joten selkeästi alitajuntaisesti keskenmenon pelko on kova..

Varmasti viikkojen kasvaessa olo paranee, vaikka ei huoli lopu vauvan synnyttyäkään. Olen vähän murehtija tyyppiä ja ajatus lähtee helposti laukalle.

Mulla ihan samanlaisia fiiliksiä ja samanlainen luonne. Murehdin paljon ja ajatukset jää pyörimään ympyrää. Yritän vaan mennä päivä kerrallaan tätä alkuraskautta, ehkäpä varhaisultran jälkeen voisi hengähtää jos sinne asti päästään (tänään tuli vuotoa ja selkäkipuja)

 

[Alfonso]

Täällä myös yksi jännittäjä - ymmärrän kuvatut tunteet hyvin.

Itsellä osotan esikoista ja kaikki niin uutta, että en tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Nyt 6+5 ja tänään oli hieman juilintaa sekä ohuesti hyvin vaaleaa ruskeaa vuotoa. Meni ohitse, mutta huoli on läsnä.

Miten tiellä kävi ultrissa? Itse menossa vasta ensi vkolla yksityiselle ultraa (8+0). Ajattelin huomena silti soittaa neuvolaan tämän päiväisistä oireista…

 

[Pöllöliini]

Täällä myös yksi jännittäjä - ymmärrän kuvatut tunteet hyvin.

Itsellä osotan esikoista ja kaikki niin uutta, että en tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Nyt 6+5 ja tänään oli hieman juilintaa sekä ohuesti hyvin vaaleaa ruskeaa vuotoa. Meni ohitse, mutta huoli on läsnä.

Miten tiellä kävi ultrissa? Itse menossa vasta ensi vkolla yksityiselle ultraa (8+0). Ajattelin huomena silti soittaa neuvolaan tämän päiväisistä oireista…

Ymmärrän pelon hyvin. Mulla on tullut vuotoja tässä raskaudessa. Viimeksi viikko sitten tuli (ja pelolla odotan seuraavaa). Ultrassa vuodoille ei löytynyt syytä, mutta kaikki oli niin hyvin kuin se pystyi olemaan noilla viikoilla.

 

[äitiliini_neljälle]

Täällä yksi niin pelkoinen että en ole uskaltanut tehdä vielä edes testiä. Viime vuoden marraskuussa sain keskenmenon 10. viikolla ja koko raskaus oli aika kamala kun vuosin moneen otteeseen. Kuitenkin jostain aina nousi toivoa sen jatkumiselle ja sykekin nähtiin monta kertaa kunnes tuli sitten viimeinen vuoto kun kaikki vuosi pois.
Mulla on säännölliset kuukautiset jo tovin myöhässä, oon tuntenut kiinnittymisen, on jotain oireita. Ei jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin olla raskaana mutta pelkään niin paljon että menetän tämänkin että en uskalla tehdä testiä joka tekee tästä kaikesta todellista. Yritän kai selviytyä peloistani kuvittelemalla etten olisikaan raskaana vaikka mitään muuta en ole keskenmenon jälkeen toivonut niin paljon kuin että tulisin uudelleen raskaaksi. Onko tämä ihan järjetöntä.

Tein kyllä kertaalleen testin hiukan jälkeen oviksen kun oli yhdet juhlat mutta eihän siinä silloin mitään varmasti edes voinut näkyä.

 

[Pionina]

Täällä myös ihan samoja ajatuksia. Ei uskalla luottaa tai iloita vielä kun koko ajan on olo, että tää voidaan viedä ihan milloin tahansa eikä itse pysty siihen vaikuttamaan. Oma ikä ja viime vuotinen keskenmeno juuri kun olin alkanut luottaa, että ehkä sittenkin kaikki voi mennä hyvin, oli vähän märkä rätti kasvoille. Toivottavasti kuitenkin alkuraskauden jälkeen, jos sinne asti pääsee niin fiilikset vähän muuttuvat. Lievät oireet ja aika hitaasti tummuneet testit heittää vettä myllyyn ainakin itsellä näihin epävarmuuden tunteisiin, mutta pakko yrittää ajatella muuta koska muuten käy kyllä päivät pitkiksi.

 

[Alfonso]

Vaikka en samaa tunnetta toivoisi kenellekään, on silti lohdullista, että on muita samojen tunteiden äärellä.

Soitin itse aamulla neuvolaan ja totesi ettei kuvaamani kaltainen vuoto ole huoleksi vielä tässä kohtaa. Jos jatkuu vielä juhannuksen jälkeen, niin sitten tarkastetaan tilanne ja toki itsellä on se varhaisultra varattuna ensi viikon lopulle eli siellä selviää varmuudella mikä tilanne.

Hankalinta on kyllä epätietoisuus ja odottaminen, mutta nyt ei muuta voi kuin ottaa vaan rauhassa, lepäillä ja tehdä pieniä kävelyjä.

 

[rosalea]

Tosiaan kun tätä ketjua lueskelee tuo se tavallaan lohdutusta ja tunteen siitä että huoli on normaalia. Mulla eka raskaus ikinä mutta tuttavapiirissä paljon lapsia ja toki myös some tuntuu olevan täynnä raskauksia. Tietenkin todella hyvä että niistä pieleen menneistäkin kokemuksista kerrotaan ja antaa aivan korvaamatonta vertaistukea monille, mutta jotenkin itestä nyt tuntuu vähän siltä että tieto lisää tuskaa. Oon nyt tietoisesti vältellyt niitä postauksia ja aiheita missä on keskenmenosta tms puhuttu.
Jossain vaiheessa tuli vastaan se keskenmenojen todennäköisyyslaskuri, joka kyllä tietyllä tapaa auttoi kun näillä viikoilla ja mun spekseillä tn on jo alle 9%. Huomaan että päivisin vähän laitan näitä ajatuksia syrjään, mitä nyt vessakäynneillä aina tulee tarkistettua ettei ole vuotoja mutta huomaan että unissani prosessoin tätä. 6. viikon alussa näin pari yötä peräkkäin unta keskenmenosta, ja nyt viimeyönä jälleen. No, jospa tämä jossain vaiheessa helpottaa :)

Tsemppiä ja voimia kaikille muille jotka näissä ajatuksissa olette syvällä

 

[Snadi D]

Täällä kans yksi ensi odottaja painii samojen asioiden kanssa. Pohtinut auttaisiko juttelu ammatti ihmisen kanssa.
3kk keskenmenosta, ei tietoa oliko jo aiemmin keskeytynyt vai oliko tuulimuna, raskausmateriaalia enää vähän kohdussa, kun pääsin tutkimuksiin.
Soittelin tiistaina ( 17.6.) neuvolaan uutta ensikäynti aikaa ( meillä vaihtui osoite, joten terkkari vaihtu siinä samalla, jonka kanssa ei ennätetty kasvotusten nähdä), päästään rv 8+3 ja terkkari varasi myös samalla varhaisultra ajan (josta olen todella kiiitollinen) jotta siinä vaiheessa saa ainakin mielenrauhan, sikäli mikäli raskaus sujunut normaalisti.

Ihanaa, että tällainen ketju tehty Tsemppiä kaikille

 

[ISLI]

Täällä kans yksi ensi odottaja painii samojen asioiden kanssa. Pohtinut auttaisiko juttelu ammatti ihmisen kanssa.
3kk keskenmenosta, ei tietoa oliko jo aiemmin keskeytynyt vai oliko tuulimuna, raskausmateriaalia enää vähän kohdussa, kun pääsin tutkimuksiin.
Soittelin tiistaina ( 17.6.) neuvolaan uutta ensikäynti aikaa ( meillä vaihtui osoite, joten terkkari vaihtu siinä samalla, jonka kanssa ei ennätetty kasvotusten nähdä), päästään rv 8+3 ja terkkari varasi myös samalla varhaisultra ajan (josta olen todella kiiitollinen) jotta siinä vaiheessa saa ainakin mielenrauhan, sikäli mikäli raskaus sujunut normaalisti.

Ihanaa, että tällainen ketju tehty Tsemppiä kaikille

Onpa ihanaa, että neuvolan kautta oli mahdollisuus varhaisultraan.

 

[Snadi D]

@ISLI Niin on olin ihan hämilläni, koska en ajatellut yhden keskenmenon ja pohdinta ääneen kaksosraskaudesta pääsisi varhaisultraan seuraavassa raskaudessa.

 

[Pionina]

@rosalea Jos vain pystyy välttelemään ja se auttaa omaa oloa niin todellakin kannattaa. Eihän tää etukäteen pelkääminen auta mitään tai vaikuta lopputulokseen

@Snadi D ja siis ihan mahtavaa et pääset varhaisultraan! Ois kyllä parasta jos sen sais kaikki taustasta ja sairaanhoitopiiristä riippumatta